Ainutlaatuinen kokonaisuus Fiskarsissa järven rannalla!
Upealla rantatontilla niemenkärjessä sijaitseva 1800-luvun lopulla valmistunut hirsirakennus kätkee sisälleen mittavan historian. Nykyisin päärakennus on neljän asunnon kokonaisuus, joista noin 334 m2 kokoista päähuoneistoa lukuun ottamatta muut 3 huoneistoa (115 m2, 60 m2 ja 47 m2) ovat vuokrattuina.

Viihtyisä sijainti aivan Fiskarsin historiallisen ruukkimiljöön kupeessa vehreällä ja suojaisalla järvenrantatontilla, joka yhdeltä laidaltaan rajautuu luonnonsuojelualueeseen. Kiinteistöllä sijaitsee myös kaksi aittarakennusta, joista toinen toimii hyvin esimerkiksi juhlatilana. Lisäksi rantasauna, jonka yläkerrassa huonetilaa n. 35 m2. Kiinteistöllä on käyttämätöntä rakennusoikeutta noin 600 m2, joten myös lisärakentaminen on mahdollista. Kaavassa on kaksi rakennuspaikkaa, joita ei ole käytetty.

Vanhat rakennukset vaativat huolenpitoa, ja esimerkiksi ulkoverhous kaipaisi uutta maalipintaa, mutta suuria akuutteja peruskorjaustarpeita ei omistajalla ole tiedossa. Päärakennuksen asuntoja on remontoitu kattavasti ja talo on liitetty maalämpöön vuonna 2011.

Ota yhteyttä ja kysy lisää kohdetta hoitavalta välittäjältä Päivi Siggberg 050 324 7129


Unique house and a piece of Fiskars history now for sale!
Want to own a part of the unique Fiskars village?
This beach plot has a historical building from all the way of the 1892 century. The building is now a complex of four different apartments. The main apartment has 334 square meters and the other 3 apartments are 115, 60, and 47 square meters. Besides of the main apartment, the three other apartments are currenlty been rented.

The buildings in Fiskars village have originally had many different purposes, for example this particular building used to be the Fiskars hospital. The property is one of the largest in the village, in total of 9560 square meters.

Fiskars is located in the town of Raseborg, approximately a one-hour drive from Helsinki. Fiskars village area is not only known for in its history but also its beautiful nature. The restaurants at Fiskars Village offer local cuisine. In addition, there are several different boutiques and stores in Fiskars village that offer high-quality Finnish design. Therefore, the village is a also a popular place to visit for the tourists.

More information from this property:
Päivi Siggberg
050 324 7129

Kohteen perustiedot

Katuosoite
Jernvikintie 4 , 10470 Fiskars
Kaupunginosa
Fiskars
Kohdetunnus
12404
Pinta-ala
556,00 m2 (Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu ja todellinen pinta-ala voi olla suurempi tai pienempi, kuin ilmoitettu.)
Huone-erittely
10+h, talousrakennus, rantasauna
Yleiskunto
Tyydyttävä
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan

Varusteet ja materiaalit

Keittiö
Pääasunnon keittiö remontoitu 2008, yläkerran toisen asunnon keittiö remontoitu 2019 ja alakerran päätyasunnossa keittiö remontoitu 2004. Pääasunnon keittiö erittäin kattavasti ja laadukkaasti varusteltu.
Saunan lisätiedot
Pääasunnossa sauna/spa-osasto, joka uusittu 2011. Lisäksi erillinen rantasauna.
Kylpyhuoneet
Useampi kylpyhuone
Erillinen wc
Useampi WC
Kodinhoitohuone
On
Varastointi- ja säilytystilat
Erillinen aittarakennus ja talli ja kaapistotilaa huoneistoissa.
Lattiat
Lautalattia, Fiskars-parkettia, laminaattia
Tulisijat
Salissa takka
TV-antenni
Antenni
Tietoliikenne
Valokuitu

Kiinteistön tiedot

Kiinteistön laatu
Tila
Maapohjan pinta-ala
9560.00 m2
Maapohjan omistus
Oma
Kaava
Asemakaava. Rakennus on rivitalojen- ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueella.
Rakennusoikeus
Rakennusoikeutta jäljellä arviolta n. 575 m2. Rakennusten mittakaavan, julkisivujen ja kattomuodon on sopeuduttava korttelin suojeltuihin rakennuksiin. Rakennuksessa on oltava puuverhous. Piharakennukset on pyrittävä säilyttämään.
Tie
Perille
Kunnallistekniikka / vesijohto ja viemäri
Kunnallistekniikka
Muut liittymät
Sähköliittymä
Kiinteistön lisätiedot
Päärakennuksessa yhteensä n. 556 m2. Suurin asunto (n. 334 m2) kahdessa kerroksessa. Alemmassa kerroksessa lisäksi (n. 115 m2) huoneisto. Yläkerrassa kaksi kaksiota (60 m2 ja 47 m2). Pinta-alat ovat suuntaa-antavia arvioita. Suurinta asuntoa lukuun ottamatta asunnot ovat vuokrattuna. Kiinteistöllä sijaitsee lisäksi kaksi aittarakennusta ja rantasauna.
Lämmitys
Maalampö
Ilmanvaihto
Painovoimainen

Rakennukset

Rakennusten lukumäärä
4
Rakennusvuosi
1892
Rakennusmateriaali
Päärakennus hirsirakenteinen, aittarakennukset lautaa.

Esittely

Sovi oma esittely

Välittäjä

Päivi Siggberg
050 324 7129
[javascript protected email address]

Soita Lähetä viesti

Hintatiedot

Myyntihinta
2 600 000,00 €

Kustannukset ja maksut

Sähkö
Kaikissa asunnoissa omat sähkömittarit.
Vesimaksu
Kiinteistöllä yksi vesimittari.
Varainsiirtovero
Ostaja maksaa varainsiirtoveron 4,0 % velattomasta kauppahinnasta kaupantekotilaisuudessa, edellyttäen että ei täytä ensiasunnon ostajan verovapauden edellytyksiä.
Kiinteistövero
1125,00 €

Alueen tiedot

Päiväkodit ja koulut
Fiskarsin suomenkielinen ala-aste ja päiväkoti, Pohjan kunnassa ruotsinkielinen ala-aste
Liikenneyhteydet
Sujuvat tieyhteydet autoillen. Helsingin ja Turun väliä liikennöivät InterCity-junat pysähtyvät Karjaalla. Paikallisjuna Y liikennöi väliä Helsinki-Karjaa. Karjaan linja-autoasemalta pääsee ympäri vuoden Fiskarsiin linjaliikenteen busseilla.
Palvelut
K-kauppa 500 m päässä. Ensiluokkaiset ravintolat, erikoisliikkeet, ruukin omat käsityöläiset ja alueen lähiruuan tuottajat pitävät yllä tarjontaa, joka tavallisesti on mahdollinen vain suuremmissa kaupungeissa. Täällä järjestetään monipuolisia kulttuuri- ja ruokatapahtumia ja Pohjassa sijaitseva Delitukku tarjoaa luomu- ja lähiruokaa alueen asukkaille ympäri vuoden.
Alueen lisätiedot
Huhtikuussa 1996 perustettiin Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta. Vuosien varrella jäsenmäärä on jatkuvasti kasvanut - osuuskuntaan kuuluu nyt yli 100 jäsentä edustaen lähes kaikkia käsityön, muotoilun ja taiteen osa-alueita. Suurimmat ammattiryhmät ovat puusepät, keraamikot, teolliset muotoilijat ja kuvataiteilijat.

Fiskars on jo vakiinnuttanut asemansa korkealaatuisen suomalaisen käsi- ja taideteollisuuden esittelypaikkana: näyttelyt ovat yksi alan suurimmista vuosittaisista tapahtumista Suomessa. Ne ovat keränneet runsaasti julkisuutta sekä kävijöitä. Näyttelyvieraiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta; nykyään niihin tutustuu vuosittain noin 25 000 kävijää.