Laadukasta asumista vehreässä Pakilassa!
SOVI OMA YKSITYISESITTELYSI!
Korkeatasoinen Mesta Kotien vuonna 2009 rakentama paritaloasunto, jonka kivirakenteiset, valkoiseksi rapatut ulkoseinät edustavat modernia, ja hyvin aikaa kestävää arkkitehtuuria. Loistava sijainti rauhallisella päättyvällä kadulla. Asunto sijaitsee yhtiöön nähden päädyssä, ja tarjoaa näkymät kolmeen suuntaan.
Korkealaatuiset materiaalit, isot, valoa tulvivat ikkunat ja käytännöllinen pohjaratkaisu luovat puitteet erittäin laadukkaaseen asumiseen.

Asunnolla on viihtyisä länteen näyttävä oleskelupiha sekä tilava terassi. Terassin yhteydessä on pergola. Myös etupihalla on mahdollista oleskella, ja siinä onkin mahtavaa juoda esimerkiksi aamukahvit, aamuauringon paistaessa suoraan idästä.

Talotekniikassa on huomioitu energiatalous, mm. poistoilmalämpöpumppujärjestelmän sekä vesikiertoisen lattialämmityksen avulla. Energialuokka onkin erittäin taloudellinen A.

Tämä koti tarjoaa laadukasta asumista pitkäksi aikaa. Taloyhtiössä on juuri tulossa 10 vuotistarkastukset, ja kiinteistö on erinomaisessa kunnossa.

Tule tutustumaan tähän erinomaiseen kotiin. Sovi oma esittelysi kohdetta hoitavan välittäjän kanssa.

Tomi Kahila
Ylempi kiinteistönvälittäjä, YKV, LKV
040 6303350
tomi.kahila@crape.fi

Mikäli nykyinen asuntosi on osana uuden asunnon rahoitusta, niin pyydä minulta asiantunteva ja ajankohtainen arvio, sekä tehokas myyntisuunnitelma.

Kohteen perustiedot

Katuosoite
Elontie 7 , 00660 Helsinki
Kaupunginosa
Pakila
Kohdetunnus
12273
Talotyyppi
Paritalo
Pinta-ala
127,00 m2 (Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu ja todellinen pinta-ala voi olla suurempi tai pienempi, kuin ilmoitettu.)
Huone-erittely
4h, avokeittiö, mediahuone, kph x 2, sauna, wc x 2
Huoneiden lisätiedot
Askarteluhuone on muutettu laadukkaaksi mediahuoneeksi, jossa on iso valkokangas sekä integroitu huipputason Genelec-äänentoistojärjestelmä.
Yleiskunto
Hyvä
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan / 2kk kaupoista
Kerros
1-2 / 2
Hissi
Ei hissiä
Näkymä
Kolmeen suuntaan, itä-länsi ja pohjoinen. Alue on rauhallista pientaloaluetta.

Varusteet ja materiaalit

Keittiö
Jääkaappi, pakastin, keraaminen liesi, astianpesukone, integroitu mikroaaltouuni, aktiivihiili-liesituuletin, A´la Carte kaapistot
Saunan lisätiedot
Remontoitu 2015
Kylpyhuoneet
2 suihkua (sadesuihku), kokonaan laatoitettu, lattia kaakeloitu, lattialämmitys
Erillinen wc
2 erillistä wc:tä, yläkerrassa suihku
Oleskelutilat
Seinät valkoiseksi tasoitettua Siporex-elementtiä. Lattiat tammiparkettia.
Makuuhuoneet
Seinät valkoiseksi tasoitettua Siporex-elementtiä. Lattiat tammiparkettia.
Varastointi- ja säilytystilat
Runsaasti kaappitilaa, portaiden alla erillinen säilytystila, 3m2 kylmä ulkovarasto
Parvekkeen lisätiedot
Asunto sijaitsee rinteessä, 2 krs. kautta käynti omalle takapihalle.
Lattiat
Yläkerrassa Ellet- tammiparketti, alakerrassa laatta paitsi mediahuoneessa laminaatti ja makuuhuoneessa parketti
Tulisijat
Lämpömaan Lisboa-Takka
TV-antenni
DVB-T
Tietoliikenne
ADSL 30M
Muuta kauppaan kuuluvaa
Mediahuoneen integroitu Genelec-äänentoistojärjestelmä on mahdollista sisällyttää erillisellä sopimuksella kauppahintaan.
Lisätietoja varusteista ja materiaaleista
Asunnossa on käytetty laadukkaita ja hyvin aikaa kestäviä materiaaleja.

Talon ja tontin tiedot

Taloyhtiö
Asunto Oy Pakilan Punarinta
Asuntojen lukumäärä
4
Rakennusvuosi
2009
Rakennusmateriaali
Siporex-suurelementti
Tontin omistus
Oma
Energialuokka
A
Suoritetut korjaukset ja perusparannukset
Pyydä selvitys tehdyistä kunnossapitotöistä välittäjältä
Tiedossa olevat korjaukset ja perusparannukset
2019
Ilmanvaihtokanavien nuohous 1/2019. Salaojien kuvaus 05/2019.
Mesta suorittaa ulkoportaiden vastaisten seinien ja pilareiden kosteusmittaukset.
Mestan rakentajan 10 vuoden rakennusvirhevakuutus loppuu 06/2019. Yhtiön palkkaa ulkopuolisen tarkastajan tekemään tarkastukset yhtiön rakennuksissa kattavasti. Tarkastuksen loppuraportin tietoja voidaan käyttää kiinteistön 5-vuotis kunnossapidon ohjeena ja arviona.
2020-2024
Pihakaivojen imurointipuhdistus. Rakennusten puuosien maalaustyöt tarpeen mukaan.
Tarkastuksia ja kunnossapitoa:
Vesikatteen tarkistus, mahdolliset vuodot välikattotilaan, rännien kiinnitykset ja kaadot- puhdistukset, ulkorappauksen vauriot ja niiden korjaaminen ja ikkunoiden tiiviyden tarkastukset asuntokohtaisesti.


Isännöinti
Paco Grundström (huoneisto A 3)
Ajoneuvon pysäköinti ja säilytys
Pihassa 2 kpl lämpötolppa autopaikkoja
Lämmitys
Suora sähkö, poistoilmalämpöpumppujärjestelmä vesikiertoisella lattialämmityksellä. Nibe F750-pumppu ja SAM40-tuloilmamoduulit.
Ilmanvaihto
Koneellinen tulo ja poisto, LTO

Esittely

Sovi oma esittely

Välittäjä

Tomi Kahila
040 630 3350
[javascript protected email address]

Soita Lähetä viesti

Hintatiedot

Velaton myyntihinta
606 875,00 €
Myyntihinta
599 000,00 €
Velkaosuus
7875,00 €

Kustannukset ja maksut

Hoitovastike
190,50 €/kk
Rahoitusvastike
203,90 €/kk
Sähkö
Ostaja vastaa sähköstä ja siihen liittyvästä energialaitoksen kanssa laatimastaan sopimuksesta
Vesimaksu
10€/hlö/kk
Varainsiirtovero
Ostaja maksaa varainsiirtoveron 2,0 % velattomasta kauppahinnasta kaupantekotilaisuudessa, edellyttäen että ei täytä ensiasunnon ostajan verovapauden edellytyksiä.

Alueen tiedot

Päiväkodit ja koulut
Päiväkoti Havukka, ja Päiväkoti Pakila ovat muutaman sadan metrin päässä. Pakilan ala-asteelle on matkaa vajaa kilometri ja Pakilan yläasteelle hieman yli kilometri.
Liikenneyhteydet
Todella hyvät; 63, 66, 66A ja 67 sekä seutulinjat 512/A/K ja 516. Lähin pysäkki on reilun 500m päässä Sysimiehentiellä. Omalla autolla helppo liikkua kehä I ja Tuusulanväylän kautta
Palvelut
Lyhyen ajomatkan päässä monipuoliset palvelut (esim. Tammisto, Vantaan Portti, Jumbo yms.) Pakilan monipuoliset paikallispalvelut palvelevat arkitarpeissa, ja ovat kävelyetäisyyden päässä.
Alueen lisätiedot
Pakila (ruots. Baggböle) on Pohjois-Helsingissä, noin yhdeksän kilometrin päässä keskustasta sijaitseva pientalovaltainen kaupunginosa. Alueella asui 10 730 henkeä vuoden 2018 alussa.

Pakilan osa-alueet ovat Länsi-Pakila ja Itä-Pakila, joita erottaa toisistaan Tuusulanväylä. Suomen vilkasliikenteisin tie Kehä I kulkee Pakilan halki jakaen sen suunnilleen yhtä suureen etelä- ja pohjoisosaan.